torstai 2. marraskuuta 2017

YLLÄTYS - joka sulatti kiukkuisen morsiamen sydämen!

Moikka!

Lupasin jo aiemmin Instagramissa tulla piakkoin kertomaan sulhasen todellisesta jymy-yllätyksestä, mutta muuttotohinoissa läppärini laturi katosi ja sen metsästämiseen meni lopulta kokonaiset 4 päivää! Nyt vihdoin pääsen kuitenkin teille kertomaan.



Uusille lukijoille hieman taustainfoa antaa aiemmat postaukseni kirkko-kriiseilystä täällä sekä asioiden (väliaikaisesta) ratkeamisesta täällä.

Eli tiivistetysti: Uskonnollisen tapahtuman vuoksi emme voineet varata vihkikirkoksemme haluamaamme kirkkoa, ja päädyimme lopulta Aitolahden vanhaan kirkkoon.


Pari viikkoa sitten eräänä keskiviikkona, kun olimme käyneet vaihdattamassa autoomme renkaat...ja joutuneet odottamaan renkaiden (rengashotellin puolelta tapahtuneen) katoamisen (?!) seurauksena tätä toimistusta yli 2 tuntia... ja olin väsynyt ja nälkäinen ja kylmissäni ja näiden summana jokseenkin kiukkuinen, sain sulhaseltani whatsappissa kuvan.

Siinä kuvassa oli Tampereen Keskustorin Vanhan kirkko, ja sen päälle kirjoitettu häidemme päivämäärä ja vihkimisen kellonaika. Tokaisin jotakin, että miksi lähetät mulle tällaisen kuvan, että hahaa, täällä et pääse naimisiin? Vieläkään ei leikannut, kun Simo katsoi mua vaan virneellä, eikä vastannut mitään.
SITTEN alkoi blondillakin raksuttaa...

SIIS VOIDAANKO MEIDÄT SITTENKIN VIHKIÄ VANHASSA KIRKOSSA??!
MITEN SE ON MAHDOLLISTA, SEHÄN OLI BOOKATTU SEURAKUNNALLE....?! MITÄMITÄKERROHETI?!!

♥♥♥


En siis vieläkään tiedä tarkalleen, että miten, mutta Simo siis oli saanut järjestettyä asiat niin, että samanaikaisesti järjestettävistä uskonnollisista juhlista huolimatta meidän vihkiminen onnistuu Vanhassa kirkossa. Ja se on aivan superihanaa, koska olen aina ajatellut, että menen juuri tuossa kirkossa naimisiin ja myös Simo oli ajatellut samaa jo etukäteen. Aitolahden vanha kirkko on toki kaunis, mutta en ole koskaan edes käynyt siellä, eikä itselläni ole oikein mitään tunnesidettä tuohon kirkkoon. Vanhan kirkon sijainti myös yksinkertaistaa kovasti juhlavieraiden siirtymisiä häissämme.

Vanhan kirkon sisätiloihin voit kurkistaa täällä.


Niin se kiukku vaihtui onnenkyyneliin silloin keskiviikkoiltana.

JEEEEEEEEE!!!


Ida


p.s. GO SIMO 

Kuva: https://www.virtualtampere.com

4 kommenttia:

  1. Huippua, että saatte kuitenkin haluamanne kirkon! :) Kyllä sillä paikalla vaan ON väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!!! Tää asia on kyllä häirinnyt mua koko ajan, vaikka olin kyllä jo ihan jokseenkin sopeutunut ajatukseen toisesta kirkosta ja löytänyt siitäkin paljon hyviä puolia... MUTTA :D :D

      Poista
  2. Kävin virtuaalikierroksella tuossa kirkossa ja wau!! Mielettömän kaunis, raikas ja ylväs kirkko! Onneksi saitte sen, pisteet sulhaselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onneksi! :)
      Kirkko on myös 100-hengen häille sopivan "pieni", että täyttyy mukavasti vierasmäärästä ja kaikki varmasti kuulevat ja näkevät alttarille.
      Plus että kaupunkilaistyttö saa mennä naimisiin keskellä suosikkikaupunkinsa keskustaa <3 jeejee :)

      Poista

Kuulen mielelläni kommenttisi!